Myöhäinen sunnuntai-ilta Helsinki-Vantaalla. Hihnalle odotellaan laukkuja Oslosta.

”On kyllä palanut aivan saatanasti rahaa tällä reissulla”, huokaa tuntematon mies toiselle.

”Niin on. Suorastaan sopimattomia määriä.”

Lentokentän Alepassa on ihanan halpaa.

Oslon oopperataloYksi matkojeni tavoitteista on todistaa omia ennakkoluulojani vääriksi. Tällä viimeisimmällä en aivan onnistunut: Norjassa oli juuri niin kallista kuin olin kuvitellutkin.

Poikkesiko pelätty hintataso silti juurikaan esimerkiksi Islannista tai New Yorkista?

Vuonoristeily, NorjaVietin elokuun alussa ensin kolme päivää Oslossa, mistä reissasin pitkän kaavan mukaan Bergeniin. Suosittuun Norway in a Nutshell -pakettiin kuului junaosuuksien lisäksi myös vuonoristeily. Sen vuoksi osa matkasta taitettiin vielä bussilla.

Norjan toiseksi suurimmasta kaupungista poikkesin välillä pieneen Oddaan, jossa viivyin kaksi yötä. Halusin nähdä Trolltungan, kuuluisan Instagram-kielekkeen, jonka valloittamiseen oli syytäkin varata kokonainen päivä.

Kotiin lensin Bergenistä, mikä toki edellytti epäekologista välilaskua Oslossa.

Vaellus TrolltungalleLaskin malliksi, paljonko yhdeksän päivän ajokortiton odysseia maksoi. Hinnat on pyöristetty 10 sentin tarkkuudelle (30.8.2017: 1 EUR = 9,28 NOK).

Lennot Norjaan ja takaisin

  • Helsinki–Oslo 51,90 e
  • Bergen–Oslo–Helsinki 144,60 e
  • yht. 196,50 e

Norwegianin edestakaiset lennot Osloon voi saada halvimmillaan 60 eurolla. Nyt lisäkustannuksia toivat kirjattava matkatavara sekä paluu Bergenistä.

Liikenne Norjan sisällä

  • lentokenttäbussi (2 matkaa) 22,70 e
  • metro (2 matkaa) 7,00 e
  • Norway in a Nutshell 198,50 e
  • bussi Bergen–Odda–Bergen 69,00 e
  • bussi Odda–Skjeggedal–Odda 24,50 e
  • yht. 321,70 e

Oslossa on varsin kätevä liikkua kävellen, mutta Holmenkollenille kannattaa ajella metrolla.

Skjeggedalissa on Trolltunga-vaelluksen lähtöpaikka. Sinne pääsee Oddasta sukkulabusseilla, jotka kiertävät yleisimpien majapaikkojen kautta.

Trolltunga, Norja

Majoitus Oslossa, Bergenissä ja Oddassa

  • Anker Hostel, Oslo (3 yötä) 82,10 e
  • Nygårds Historic Residence, Bergen (3 yötä) 100,00 e
  • Trolltunga Hotel, Odda (2 yötä, sis. aamiainen) 106,50 e
  • yht. 288,60 e

Budjettimatkaajat eivät selvästikään ole öljymaan ensisijaista kohderyhmää, ja harmikseni en tällä kertaa voi suositella hostellimajoitusta. Hyvistä arvosteluista huolimatta majapaikkani Oslossa ja Bergenissä olivat juuri sellaisia luukkuja, joiden vuoksi monilla on hostelleja kohtaan ennakkoluuloja.

Trolltunga Hotel sen sijaan oli ihana. Sielläkin yövyin neljän hengen dormissa, mutta tunnelmalliset tilat, mankeloidut lakanat ja huippuhyvä aamupala saivat paikan tuntumaan vähintään kuuden tähden hotellilta.

Trolltunga Hotel

Ruoka ja juoma

Majoituksesta tingityn rahan saan yleensä kulumaan muulla tavoin.

  • markettiostokset 44,80 e
  • ulkona syömiset ja juomiset 277,50 e
  • yht. 322,30 e

Vaikka hostellissa kokkailemalla olisi taas voinut säästää pitkän äyrin, ostin kaupasta vain pientä retkievästä: hedelmiä, leipää, säilykekalaa ja suklaata.

Budjettimatka Norjaan: makrilleja ja suklaata

Suuri osa matkailun viehätyksestä on minusta juuri ravintoloissa ja kahviloissa. Erityisen fiinisti en silti syönyt kertaakaan, vaan suosin yksinkertaisia kala-annoksia ja salaatteja.

Pari kertaa mukana oli lasi viiniä. Kerran ostin jopa oluen – 28 kilometrin vaelluksen jälkeen 16 euron hinta tuntui lähes hyväksyttävältä.

Norjalaiset ovat tilastojen mukaan liki suomalaisten veroinen kahvikansa, ja olosuhteet hifistelylle olivat otolliset. Pelkkään kahviin paloi matkalla noin 50 euroa.

Cappuccino, Tim Wendelboe, Oslo
Tim Wendelboen tuplacappuccino, 4,50 euroa.

Budjettimatka Norjaan?

Kaikkiaan yhdeksän päivän reissu maksoi 1 129,10 euroa. Siten yhden päivän hinta oli keskimäärin 125 euroa, täsmälleen saman verran kuin viime vuonna New Yorkissa.

Vaikka törsäsin taas ruokaan ja juomaan, huomasin, että Norjasta sai paljon irti myös vaatimattomammilla ratkaisuilla. En esimerkiksi käynyt missään, mihin olisi vaadittu pääsymaksu – siitä yhdestä naistenhuoneestakin oli juuri sopivasti joku tulossa ulos.

Jotain Norjan edistyksellisyydestä kertoo kai se, että oven avauksen olisi joka tapauksessa voinut maksaa kortilla.

Lokki, Oslon oopperatalo
Joskus voi vähän lokkeilla.

Millaisia kokemuksia sinulla on Norjasta? Onko hintataso mielestäsi mainettaan siedettävämpi vai käytitkö rahaa suorastaan sopimattomia määriä?

Klikkaa myös blogi seurantaan Facebookissa ja Instagramissa, niin saat lisää tietoa reissun vaiheista!

38 kommenttia

  1. Huhhuh, kyllähän tuo aika kova hinta on kuitenkin noin lyhyelle reissulle, mutta täällä kyllä saa rahaa kulumaan ihan huomaamattakin hulluja summia, saati jos tietoisesti vähän haluaa ekstraa… Mutta kylläpä elämä täällä silti maistuu aikamoisen mukavalta!

    • Tiia

      Jep, hintaa kertyi aika salakavalasti – vaikka kyllähän minä tiedostin, että ei esim. ne kahvitkaan ainakaan edullisempia olleet kuin Suomessa 😀 Olisi varmasti ollut fiksua määritellä päiväbudjetti etukäteen. Nyt olin vain henkisesti varautunut siihen, että kallista siellä on kuitenkin, “katsotaan kuinka käy”.

      Oli kyllä ehdottomasti silti rahan arvoista! Niin paitsi nuo hostellit, vaikka ne norjalaisittain olikin halvat.

  2. Norja on kyllä kallis. Sinne ei saa budjettimatkaa saa kyllä kovin hyvällä tekemisellä! Me mennään Norjaan aina autolla ja käydään ruokashoppailut Suomen puolella. Trangiassa on mukava keitellä roadtripsafkaa ainakin jos ulkona on hyvä sää. Ravintoloissa syömistä ollaan kyllä vältelty. Toissa vuoden reissulla pari kertaa piti käydä testaamassa paikallinen syöttölä, mutta hinnat kyllä hirvitti. Islannissakin oli (ainakin vielä vuosi sitten) jopa halvempaa. Lieneekö sielläkin hinnat nousseet vielä korkeammalle.
    Mutta mahtavaa, että pääsit käymään Trolltungalla! Olis täälläki vielä haaveena ^^

    • Tiia

      Budjettimatka Norjaan taitaa kieltämättä olla melkoinen oksymoron 😀 Varsinkin, kun ainakaan kaupungeissa ei tuntunut olevan sen sortin (asiallista) majoitusta. Airbnb-vaihtoehto jäi tosin tyystin tutkimatta, hmm.

      Tämäkin oli itse asiassa niitä Maaritin juttujen inspiroimia matkoja – ensi kerralla koetan Kvikk Lunsjin lisäksi muistaa myös säästövinkit! 🙂 Jossain vaiheessa kiinnostaisi kyllä käydä myös siellä Pohjois-Norjassa.

      Trolltunga oli upea, mutta ehkä jonkinlainen antikliimaksi kuitenkin. Selvästi siellä kannattaisi olla yötä, jotta ehtisi hetken fiilistellä paikkaa myös ilman sataa muuta turistia.

  3. Olin 3-vuotiaan tyttäreni ja äitini kanssa ensin Bergenissä neljä päivää ja sitten Oslossa vielä pari päivää. Bergenissä asuimme tuttavien luona ja söimme heidän luonaan, joten hintatasoa en siellä niin tarkkaillut. Oslossa meillä oli Frognerin kaupunginosassa hotellihuone 120€ ja siihen kuului erinomainen aamupala. 24h lippu paikallisliikenteeseen maksoi 9€, joka on sama kuin Helsingissä. Viinilasi toisen hotellin Skybaarissa oli reilun 10€. Näiden hintojen perusteella minusta vaikutti, että Oslo ei missään nimessä ole edullinen kohde, mutta monessa asiassa aika samoissa hinnoissa kuin Helsinki. Ilmeisesti sitten turistireiteillä hinnat ovat kalliimmat, kuten mainitsemasi olut 16€.

    • Tiia

      Totta, monet hinnat eivät kuitenkaan ihan hirveästi poikenneet Helsingin tasosta – oikeastaan marketeissa tuli vastaan suurempia yllätyksiä kuin ravintoloissa.

      Oluessa saattoi maksaa sekin, että se oli joku paikallinen Trolltunga-pienpanimoviritys 🙂 Vaikka taisi siellä hotellin aulabaarissa tosiaan muutenkin olla kallista, tavallisesta suodatinkahvista maksoin kolmisen euroa.

  4. Norja on kyllä ihana ja kamala. Hintataso pääsee aina yllättämään. Olen reissannut siellä kolme kertaa ja huomannut, että ainoa tapa budjettimatkailuun on tehdä roadtrip. Joka kerta olemme lähteneet matkaan autolla Suomesta, ottaneet jättitankillisen bensaa mukaan kotimaasta ja ostaneet ruoat kylmälaukkuun Ruotsin puolelta. Majoittuminen on tapahtunut teltassa tai mökeissä. Suosittelen suuresti telttailua Norjassa: telttapaikan saa 10-20 eurolla ja usein siihen kuuluu sisäsuihku ja -keittiö. Fasiliteetit ovat laadukkaita ja teltan voi toisaalta pistää pystyyn melkein minne vaan – olemme nukkuneet vuonojen rannoilla hulppeissa maisemissa, sillä teiden varsilla on tosi paljon pysähdyspaikkoja pöytineen, keittokatoksineen ja jopa sisävessoineen. Leirintäalueiden mökit ovat aika kohtuuhintaisia myös.

    Vaikka kahvilat ja ravintolat ovat mullekin ehdottomasti reissaamisen suola, Norjassa matkaillessa olen pystynyt luopumaan siitä reissaaminsen osa-alueesta melkein kokonaan. Ulkona kokkailu ja syöminen on ihanaa, kun maisemat ovat niin tajuttomat, se tekee hommasta 100 % parempaa. Ollaan usein reissuilla tehty niin, että ollaan käyty pari kertaa syömässä ja/tai kahvilla. Se 7 euron korvapuusti on sitten kyllä maistunutkin aika taivaalliselta.

    Autolla liikkuminen Norjassa on parasta erityisesti siksi, että voi kruisailla pikkuteille ja vuonojen rannoille ja valita huolella kaikista niistä huikeista vaihtoehdoista juuri sen parhaan paikan syödä eväät.

    Mun lempparireitti Norjassa on Oslosta eteenpäin vuorten läpi Aurlandiin ja Geiranger-vuonolle puikkelehtien. Maisemat hakkaavat megahienon Pohjois-Norjan ja jopa käsittämättömän kauniit Lofootit. Keski-Norja on ihana! Bergenin seutu olisi vielä tutkittavana, sinne seuraavaksi siis.

    • Tiia

      Norja ja Islanti ovat kieltämättä saaneet harkitsemaan ajokortin hankkimista… Senkin takia, että voisi ihan oikeasti reissata itsenäisesti eikä kulkea valmiita reittejä niiden kaiken maailman turistien kanssa (joihin en tietenkään itse ikinä kuulu).

      Bensa- ja ruokataktikointi kuulostaa fiksulta, samoin telttailu! Kiitos vinkistä – enpä tiennyt, että samaan rahaan voi saada noinkin hyvät puitteet. Ja totta, kenttäruokailussa on varmasti puolensa muutenkin kuin kustannusten osalta. Voi tosiaan korvapuusti nousta arvoon arvaamattomaan 🙂

      Mistä tulikin mieleeni, että sain kerran kahvilassa yhden ilmaiseksi! Olisi muuten mennyt hävikkiin, koska sulkemisaika oli lähellä. Kieltämättä tuntui melkoiselta lottovoitolta. 🙂

  5. Viime kerta Norjassa oli halpa, menin sinne kävellen ja poistuin sieltä kävellen. Siellä ei ollut myöskään minkäänlaista rahareikää missään. Kiva, kun varoitit hostellista. Vuonomaa kuuluu minunkin suosikkeihin, mutta tiedän, että tuon nimistä hostellia ei ainakaan kannata Oslosta etsiä.

    • Tiia

      Kuulostaa niin sanotusti kustannustehokkaalta! 😀

      Oslon hostellissa aula oli kyllä kiva hengailupaikka, mutta ainakin oma huoneeni oli kamala. Bergenissä taas paikan pyörittäjät olivat symppiksiä, mutta siellä ihan kaikissa puitteissa oli toivomisen varaa. Että juu, en suosittele 🙂

  6. No on budjettimatkalle tullut hintaa. Kiva kun avasit tätä aihetta! Mä olen viimeksi käynyt Norjassa joskus pienenä, eli silloin kun hintatasosta ei ole tarvinnut itse välittää. Jossain vaiheessa pitäisikin alkaa suunnitella uutta reissua sinnepäin.

    • Tiia

      Sama täällä, olin käynyt Norjassa viimeksi joskus 90-luvun alussa 😀 Niin lähellä mutta toisaalta niin kaukana. Tässä on ehkä pohjoissuomalaisilla etulyöntiasema, joskus onneksi niinkin päin.

  7. Oivoi, kun olisikin kiva lähteä käymään Norjassa.. Mutta tämä hintajuttu.. Olen tehnyt paljon halvemmalla esim. yksinäni kolmen viikon reissun Thaimaahan. Jotenkin sitä tulee vaan niin paljon helpommin laitettua tuo raha talvireissuun tropiikkiissa kuin matkailuun naapurimaassa.

    Ehkä jonkun viikonloppureissun raaskin jossain vaiheessa tehdä, jos saan kaverin jakamaan hotellikulut :).

    • Tiia

      Tropiikin ymmärrän hyvin! Kyllä vähän kaihertaa, ettei tullut paettua Suomen koleaa kesää edes Etelä-Eurooppaan – nuo Norjan lämpötilat nyt ei lopulta olleet paljon kotimaata kummempia. 🙂

      Viikonloppureissua ajatellen Oslo vaikutti kyllä kivalta kaupungilta. Lyhyt oleskelu ei välttämättä tule edes kauhean kalliiksi, jos ei tarvitse erillisiä ulkoilutamineita ja ostaa semmoisen kuudenkympin meno-paluun käsimatkatavaroilla.

  8. Ruoka on kyllä kallista Norjassa. Aikaisemmin kun käytiin siellä laskettelemassa niin ostimme suurimman osan ruuasta Ruotsin puolelta. Sillä lailla ei tuntunut niin paljon kukkarossa.
    Maisemat ovat kuitenkin sen verran upeat, että niitten takia kannattaa jotain maksaakin.

    • Tiia

      Tuo naapurimaissa tankkaaminen taitaa tosiaan olla fiksu veto – niin bensan kuin ruoan puolesta!

  9. Hups, sinne meni euro poikineen. Me oltiin aikanaan kolmihenkisenä perheenä Oslossa joitakin vuosia sitten. Hotellin hintaa en yhtään muista, mutta sijainti oli erinomainen ja aamupala hyvä. Taisi olla edullinen, sillä siellä oli menossa julkisivuremontti ja saatiin nauttia ikkunassa työmiehien jaloista.

    Olihan Oslo kallis joo, mutta me ei siellä tehty mitään sellaista, mikä olisi maksanut jotenkin hävyttömästi. Kerran käytiin olusilla ja ne maksoi jotain 11e tsipale. Syötiin eväitä ja etnisissä ravintoloissa, vain kerran ylikalliit annokset Vapianossa. Lyhyelle viikonloppureissulle siis ei mennyt rahaa juuri enemmän kuin täällä kotonakaan!

    Mutta tokihan asia on eri, kun lähtee seikkailemaan pidemmäs Norjaan.

    • Tiia

      Hyvä pointti: luinkin jonkin Iltapulun Oslo-jutusta, että etnisissä ravintoloissa siellä syö ihan edullisesti! Mun tulee harvemmin käytyä niissä Suomen ulkopuolella, mutta asia pitäisi varmaan korjata. Eipä se tyyris fish and chips tainnut olla sen norjalaisempaa kuin jokin curry tai kebab. 🙂

  10. Valitettava faktahan se tosiaan on, että Norja on kallis. Asuin Trondheimissa muutaman kuukauden vuonna 2015, ja käytännössä ihan kaikki arkiset asiat (ruoka, asuminen, bensa, lasten päivähoito, tietullit jne.) olivat todella paljon kalliimpia kuin Suomessa. Tuon kevään aikana keksin ruokakaupassa vissiin kaksi tuotetta, mitkä olivat siellä halvemmat kuin kotona, mutta nyt olen jo unohtanut mitkä ne oli, pöh! Mutta upea maahan Norja on, ja mieli kyllä halajaa sinne jatkuvasti takaisin. Pitäisi varmaan tehdä Norjaan autoreissu ja pakata teltta, trangia ja ruokalasti autoon mukaan, jotta matkasta selviäisi edes suhteellisen kohtuullisilla kustannuksilla.

    • Tiia

      Hahaa, siinä on kaksi tuotetta enemmän kuin minä löysin 😀 Olisko se toinen sitten ollut jokin klassinen turska? 😀

      Juuri luin, että Norja on jonkin tilaston mukaan maailman onnellisin maa. Paljon ainakin paikallisten mukaan johtuu luonnosta ja ulkoilusta, mutta on tuossa vauraudessakin varmasti puolensa niille, joiden omat tulot vastaavat hintatasoa.

  11. Yksittäisenä katsottuna hinnat ei ainakaan kaikessa nyt niiiiin pahalta tunnu, mut kyllähän noista kertyy sitten aikamoinen summa. Mulle riittäisi kyllä vain Trolltunganin näkeminen, joten pääsisin vähän halvemmalla. Toistaiseksi matka on lykkääntynyt juurikin nimenomaan pelkäämäni hintatason vuoksi. 😀

    • Tiia

      Jep, siellä itse vaelluksella ei sentään ole pelkoa rahanmenosta! Parkkipaikan tuntumassa alas palaaville toki myydään kalliita olusia ja tuoreita vohveleita, itse pidin vielä siinä kohtaa pintani. 😀

  12. Juu, kyllä kieltämättä hirvittää nuo Norjan hinnat. Olen tällä hetkellä Romaniassa: yö todella siistissä ja kivassa hostellissa 10 euroa, cappuccino kahvilassa reilun euron ja olut saman verran. Vielä halvempaa oli Serbiassa! Olisi ihanaa käydä Norjassa ihan kunnolla (muutenkin kuin päivä Oslossa -risteilyllä Köpiksestä, mutta ihan heti se ei noilla hinnoilla tule tapahtumaan 😀

    Kahvi on Norjassa näköjään samoissa hinnoissa kuin Köpiksessä, vaikka muuten Tanska on Norjaa (ainakin pikkaisen) edullisempi.

    • Tiia

      Oho! Ruoan ja majoituksen puolesta mun matkakohteista edullisimpia on tainneet tähän mennessä olla Pietari ja se Praha, mutta ei niissäkään nyt taas ihan noin halpaa ole ollut. Matkakohteen hintataso kyllä määrittää paljolti sen, miten kauan siellä viitsii olla: Norja oli ihana, mutta hirvittää ajatellakin kuluja, jos olisin viettänyt toisenkin lomaviikkoni siellä 😀

  13. Tää postaus antoi kyllä hyvää pohjaa 🙂 Norjaan olisi ihana mennä, mutta onhan se kyllä kallis 😀 Kivasti kirjoitettu toi loppujuttukin vessasta 😀 Trolltunga näyttää kyllä uskomattomalta ja koko rahan arvoinen reissu varmasti!

    • Tiia

      Kiitos! Kävi tosiaan tuuri vessan kanssa, vaikka tällä kertaa ainainen kolikoiden puute ei tosiaan olisi haitannut. 😀

  14. Minäkin kuulun niihin, jotka Norjan puolelle mennessään laskelmoivat rahankulutusta tarkasti. Muutama kesä sitten ajoimme Kolarista Lofooteille ja otimme tietysti omat ruoat mukaan. Jouduin viemään auton huoltoon Svolvaerissa, kun toinen etulamppu oli palanut, ja mietin jo mielessäni aivan älytöntä laskua: kun sain laskun maksettua Norjan kruunuina, katsoin nopeasti valuuttalaskurista summan vastaavan noin kymmentä euroa. Eli ei saattanut perikatoon. Kauan sitten olimme myös Hurtigrutenin risteilyllä, joka kertasummana on aika arvokas. Kuitenkin, kun ryhtyi miettimään sitä, että risteilyn hintaan kuului kolme ateriaa päivässä, ei hinta ollutkaan niin paha. Emme itse asiassa syöneet kertaakaan maissa. Olimme myös ottaneet vähän punaviiniä mukaan Suomesta, joten illallisjuomatkin odottivat aina hytissä. On muuten ainoa kerta, kun olen kuljettanut alkoholia Suomesta ulkomaille!

    • Tiia

      Hurtigrutenia tutkin minäkin, mutta hylkäsin sen vaihtoehdon iiian kalliina. Nyt en kyllä enää muista, mitä lysti olisi kustantanut – ehkä loppusumma ei sittenkään olisi ollut juuri suurempi? Tosiaan, eipä olisi sitten tarvinnut enää miettiä syömisiä.

      Hahaa, joo, kaikki on suhteellista! Muistan kans lukeneeni, että Islannissa asuvat ostavat Suomesta halpaa alkoholia kotiin viemisiksi. 😀

  15. Nyt täytyy alkaa kahlaamaan näitä Norja -postauksia kun mies kovasti haluaa ensi kesänä road trippailemaan Norjaan. Hieman kyllä tuo hintataso arveluttaa, varsinkin kun emme varmaan vauvan kanssa lähde telttailemaan, varsinkin kun vaihtoehtona olisi edullisempi Viro. Ehkäpä asuntoauto olisi hyvä vaihtoehto tällaiselle reissulle.

    • Tiia

      Hmm, isä kävi pari vuotta sitten Norjassa juuri asuntoautolla. En muista kuulleeni ainakaan mitään erityisen negatiivista 🙂 Vauvan kanssa se olisi varmaan tosiaan miellyttävämpi vaihtoehto kuin teltta.

  16. Mielenkiintoisia lukuja; ollaan ensi viikolla menossa autolla Pohjois-Norjaan ja minua noista kosketti lähinnä ruoan hinta. Mutta ei tuo kuulostanut niin kovin pahalta! Tosin tuo 16€ olut tuoppi on kyllä törkeän hintainen 😀 Teltassa on tarkoitus enimmäkseen yöpyä ja retkikeittimellä ruokaa laittaa joten eiköhän siitä kohtuullisella hinnalla selvitä – tosin bensa on kuulemma super kallista!

    • Tiia

      Ei tuo hintataso tosiaan sinänsä yllättänyt, vaikka niistä kuuluisista pienistä puroista tosiaan kertyikin suuria summia. No joo, se olut kyllä yllätti, mutta siinä vaiheessa päätin sen ansainneeni 😀 Se oli jokin paikallistuote, mikä varmaan entisestään nosti hintaa.

  17. Ainoat kokemukset Norjasta ovat lapsuudesta ja teini-iästä, molemmilla kerroilla reissu on suuntautunut laskettelukeskuksiin, missä taatusti ei ole ainakaan halvempaa ollut. Vuonojen näkemisestä haaveilen, ehkäpä Hurtigrutenilta käsin.

    • Tiia

      Vahva suositus vuonoille! Tuo parituntinen risteilykin oli jo vaikuttava kokemus, ja tuossa ylempänä pohdin, ettei se Hurtigruten ehkä lopulta olisikaan ollut niin kallis.

  18. Asutaan Oulussa ja tästä olisi omalla autolla jonkinlaiset mahdollisuudet lähteä Norjaan. Idea kaatuu aina kustannuksiin. Kaikenmaailman silta/lautta jne. maksuja, kalliita hotelleja ym. Lisäksi pitäisi ajaa silti aikamoinen määrä kilometrejä, ennen kuin olisi edes sellaisilla paikoilla, jossa olisi jotain katsottavaa.

    Mies vitsailee, että vedetään auton perään patjat ja nukutaan siinä, sekä otetaan omat olut ja makkarat mukaan. Jostain syystä en ole kovin innostunut tuosta ajatuksesta 🙂

    • Tiia

      Noista pohjoisen rajanylitysmahdollisuuksista olen kyllä vähän kade, vaikka eipä niistä ilman autoa juuri olisi iloa – eikä Norjasta tosiaan ihan halpaa kohdetta taida saada tekemälläkään. Paitsi ehkä tosiaan kunnon kenttämeiningillä 😀

Kirjoita kommentti